lauantai 8. tammikuuta 2022

Suomen Natojäsenyyden rahoituksesta: Kyllä rahaa on. Sillä periaatteella matuinvaasiotakin otettu vuosittain


Suomen Natojäsenyyden rahoituksesta: 

Kyllä rahaa on. Sillä periaatteella matuinvaasiotakin otettu vuosittain


Välttäkäämme talvisodan ajan virheet ollen liittoutumatta, tulos oli kehno, jatkosota oli kunniakkaampi. Saksakin on nykyään Naton jäsen, kuten miehittäjä-Ryssän perserassina toiminut Britannia.


Joten kun järki voittaa niin mikään ei pakota jatkamaan "kehitysapu"-kusetusta, vaan sieltä lohkeaa heti 0.6 miljardia € per vuosi sekä muista vastaavista. Samoin aluepuolustuksesta tulee enemmän kuin osiensa summa kun ilmapuolustus, tutkavalvonta Natoyhteydessä toimii, toisin kuin ilman Natojäsenyyttä Awacs-koneiden avulla.

Seppo Lehto Pro Natojäsenyys Suomelle ja miehitetyt alueet takaisin Suomelle. Miehittäjä-Ryssä ei usko kuin voimaa, se on tiedossa, miksi toimitaan ohittaen tosiasiat? 

Toistaiseksi on vain miehittäjä-Ryssän perseennuolijoita presidenttivirassa, kuten myös eduskunta ja hallitus väärällään estämässä maamme turvallisuuden tärkeintä kytköstä eli Natojäsenyyttämme. On aika ollut jo kauan sitten Natojäsenyydelle.


Toivottavasti oikeat toimet astuvat Pohjolassa kuvaan: Suomi ja Ruotsi Naton jäseniksi kiiruullisesti.

Katso lisää eilisestä 7.1.2021 Natopuheenvuorosta, missä Suomi ja Ruotsi toivotettiin tervetulleiksi Natoon:


Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg kertoo klo 18.15 lehdistötilaisuudessa, mitä sotilasliiton jäsenmaiden ulkoministerit keskustelivat Euroopan turvallisuudesta ja Ukrainasta ylimääräisessä etäkokouksessaan.
----------------
---------------

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Munatonta toimintaa istuvalta komuvittujen hallitukselta. Miksi Suomen Nato-jäsenyys hakemus uupuu edelleen?


Munatonta toimintaa istuvalta eduskunnalta ja erilaisista ruplarahoituksesta epäiltävien 
komuvittujen hallitukselta.

Vai miksi katsotte hallituksen kelvottomat toimet muussakin kuin matu- ja islaminvaasion sekä koronan vastaisissa toimissa? 




Miksi Suomen Nato-jäsenyys hakemus uupuu edelleen?


Samoin Ukraina, Georgia Natoon ja niille taattava alueidensa palautus ja miehittäjä-Ryssälle tarvittaessa uusi "Krimin sota".





https://Valkoinen-Tampere-Vapaussota-1918.blogspot.com yhteilista






Kuntavaaliehdokas historioitsija aluepalauttaja Seppo Lehto Suur-Suomi ry:n pj




-----------------------------

https://nato-jasenyys-suomelle.blogspot.com/

----------------------------

perjantai 12. maaliskuuta 2021

Nato ja sen viimeaikaiset monikulttuurisuuden hehkutukset kummastuttavat Ristiriitaista

Nato ja sen viimeaikaiset monikulttuurisuuden hehkutukset kummastuttavat

Ristiriitaista

Nato perustetiin nimenomaan isovenäläistä kommunismia ja sen aluelaajennuksia torjumaan. Ei ollut silloin tietoa tämän ajan islam- ja matuongelmista.


Isovenäläinen moskovan oblasti on nytkin monikulttuurinen helvetti missä vain virallisesi on 1 kieli yli muiden ja "kansa".

Eestillä ymv:lla ei olisi edes tätä suojaa mikä nyt ilman Natoa.




Riittää kun katsoo mikä on Transnistria pesäke, Donbas ja Krim-miehitys Ukrainan, Romanian alueilla, Georgian alueiden miehitys etc

Historioitsija Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere omalla listallaan sekä yhteislista:

https://Valkoinen-Tampere-Vapaussota-1918.blogspot.com


--------------

https://nato-jasenyys-suomelle.blogspot.com/

------------------------


torstai 7. maaliskuuta 2019

MTS-Suunnittelukunta @MTS_Suomi Parlamentaarinen keskustelufoorumi / järjestää seminaareja / seuraa mielipideilmastoa / turvallisuu

Kun katsoo mts-suunnittelukuntaa missä suurin osa ei hahmota hevonvittua valtiopin historian näkökulmia, moskovan oblastin isovenäläisestä uhasta kansakunnallemme, niin ei voi paljon muuta kuin nauraa. Oma kansa ensin ja oman kansan turvallisuus oikein ja kunnolla liittoutuen ilman avointen rajojen politiikkaa = Natojäsenyys olisi pitänyt hoitaa kuten muukin Baltia aiemmin 1990-luvulla. Vaan minkäs teet kun munattomat miehet hyysärivittujen kanssa MTS:ssä kuten eduskunnassakin estämässä oikeaa strategiaa kansakuntamme hyväksi. 

Lunta niskaan kansakuntamme kuppasille ryssäläisille / bryssäläisille luteille MTS:ssä ja eduskunnassa, sekä virkaloiskunnassa.

Lauri Törnin viittoittamalla ja jääkäriliikkeen tapaan vahva liitto oikeiden tahojen kanssa on kansakuntamme selvitymisen tae:


Historioitsija Seppo Lehto
Pro Nato-jäsenyys




Viite: MTS-Suunnittelukunta
@MTS_Suomi
Parlamentaarinen keskustelufoorumi / järjestää seminaareja / seuraa mielipideilmastoa / turvallisuudesta

Helsinki, Finland
defmin.fi/mts
-------------------
Eduskunnan, puolueiden, hallituksen linja on ollut kansakuntamme edunvastaista jo pitkään, liian pitkään:



---------
Nato-jäsenyys Suomelle muun Baltian tapaan. Nato-jäsenyys olisi ollut tärkeämpää siinä samalla kuin Eesti, Latvia, Liettua ja Puolakin liittyivät 1990-luvulla.
https://nato-jasenyys-suomelle.blogspot.com/

------

torstai 22. helmikuuta 2018

Isänmaan Asialla Seppo Lehto tapasi saksalaisia Tallinnassa: Miehittäjä-Ryssä helvettiin alueiltamme


Isänmaan Asialla Seppo Lehto tapasi saksalaisia Tallinnassa: Miehittäjä-Ryssä helvettiin alueiltamme https://youtu.be/TCDhfOqCRac 
käyttäjältä Suomi ja Ruotsi Naton jäseniksi + aluepalautuksia 




Kerääntykäämme protestoimaan imperialistista miehittäjä-Ryssää ja EU:n matuinvaasiota vastaan jatkossakin kuten sananvapausmielensosoituksessa Tampereella 21.10.2017


..................................
................................................

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ilman Natoa ei olisi itsenäisiä naapurikansojamme Viro, Latvia, Liettua, Puola, saati Unkaria

Ilman Natoa ei olisi itsenäisiä naapurikansojamme Viro, Latvia, Liettua, Puola, saati Unkaria


Yleisellä tasolla on syytä muistaa historia ja se ettei alistusta ryssäläisten ketkujen historian tulkintoihin: Muistutan että KKK-kaupatkin on laukkuryssien perustamia. ru-tunnus rus-kansa, Itsesensuuri on pahin muoto sensuurista. PS:ssä ja muissakin ns puolueissa ja kansalaisjärjestöissä vallalla liikaa kulttuurimarxisteja ehdokkaita ja itseään sensuroiden. 

Seppo Lehto Tampereen yliopisto
Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija

---------------------------------
Nato-jäsenyys Suomelle ja Ruotsille muun Länsimeren ympäristön tapaan
https://nato-jasenyys-suomelle.blogspot.fi

-------------------------------